Same Same But Different - Iso kenttä on eri asia kuin postimerkki

24.1.2015

Raholan iltapäivästä tuli samanlainen nollatulos toisen kerran peräkkäin, tällä kertaa pisteistä luovuttiin luvattoman helposti.

Päivän molemmat pelit kulkivat samaa rataa, joten käsitellään ne lyhyesti (2-9 ja 3-8). Hävettävän huono esitys molemmassa pelissä ja paljon kohtalokkaita virheitä, jatkossa pisteitä onkin sitten otettava vaikka väkisin, jotta edes jotain tästä kaudesta jää hanskaan.
Näin pienen ketutustuokion jälkeen nostetaan tämänpäiväisistä Ballheadseistä esiin ihka ensimmäisen pisteensä syötöllä ansainnut Pasi V ja Jasko joka palatessa toipumislomaltaan tekaisi tutut 3/5 maalia turnauksessa. Harmittavasti jälkimmäisen jatkuva tason säilyttäminen tehoilussa ei juuri nyt auta kun muu joukkue ei oikein onnistu. Ai niin, ilman muuta myös Karri nostetaan ylös, syöttöjen ajoitus, voima ja tarkkuus kohdallaan taas tänään. 

Varsin huolestuttavaa tai pikemminkin hämmästyttävää on se, että omaa parasta peliä ei olla saatu tuotua yhteenkään sarjapeliin tähän mennessä, se ainoa voittokin on tullut ns. sekajoukkueesta:(

Ongelma on nyt siinä, että nyt tehdään jumalaton määrä henk.kohtaisia virheitä ja väärinarvioita peleissä, tilanteissa, joissa ei olisi mitään hätää tai tarvetta nopeaan "siivoukseen" tai harkitsemattomaan syöttöön. Lisäksi avauspeli jatkuvilla pitkillä päänkorkuisilla on nyt jo todennäköisyyksienkin mukaan tuhoontuomittu pelitapa, alemmas ja oikein ajoittaen ne pallot pitää tulla, jotta siinä on olisi useita ratkaisuvaihtoehtoja, prkl.  
Jatkuva yksin puskeminen päättömästi nyt onkin sitten kaikista typerintä touhua mitä (joukkuehengelle) voi tehdä, tietyssä pisteessä samaan aikaan kentällä olevilta menee usko edes odottaakaan syöttöä ja lisäksi ko. pelityyli kostautuu jatkuvasti maaleina omaan päähän, niinkuin tänään taas kävi.
Toivottavasti Jasko puuttuu raa'alla kädellä ongelmakohtiin (vaikka ihan pelinkin aikana) , aina kun ei oikein jaksa jatkaa positiivisella hymisevällä linjalla, jos yhtään kehitystä ei tapahdu.

Lopuksi toive, miten homma sitten jatkuukin ensi talvena, niin salivuoro on hommattava kasvavista kustannuksista huolimatta isommalle kentälle, tuolta Kaarilasta kun tuntuu jäävän päälle vain pienen kentän ajanpuutteen vuoksi jatkuva hätäily ja tukka putkella painamisen meininki. Pelissä voi olla (pitää olla) rauhallisempiakin vaiheita, eikä vaan eteenpäin menemistä samalla vaihteella. Siihen vaikuttaa tietysti vastustajan pelaaminen ja tilanne tulostaululla, mutta ymmärtänette varmaan yskän tms taudin?

Nyt nokka pystyyn vaikka tärkillä sano vaatturi.