Kausi 2016 avattu!

29.4.2016


Pienimuotoisten alkuhaasteiden jälkeen Polla sai kuin saikin porukan taas kasaan ja jatkaa pelaamista Tampereen 6. divarissa. Joukkueen kasaamiskiireiden vuoksi tänä vuonna jäi harjoituspelit sekä harjoittelu kokonaan väliin, joka näkyi myös tulostaululla sarja-avauksessa 23.4. FC PiPoa vastaan. Takkiin tuli rumin numeroin eikä oma peli lähtenyt missään vaiheessa kunnolla käyntiin, mutta hei maali tehtiin sentään! Vastustaja piti palloa suurimman osan pelistä ja Polla juoksi perässä, kun he menettivät pallon niin prässäsivät tehokkaasti sen lähes heti takaisin. Pienellä maltilla ja lyhytsyöttöpelillä numerot eivät olisi olleet noin suuret (tästä nähtiin jo hieman pilkahduksia). Tauolle mentiin siis 4-1 numeroissa ja lopputulos 9-1 ei jätä selittelyn varaa. Eipä hätää silti, kun saadaan pelejä ja mahdollisesti treenejä alle niin peli alkaa tästä kyllä kulkemaan paremmin. Enon pojot pelistä Tonille joka pelasi agressiiviisesti läpi ottelun topparin tontilla (kaverihan on maalivahti oikeasti) ja kakkospojot (olkoon vaikka Jauhiksen pojot) Jyrkille joka tuli hyvin joukkueeseen sisään ja jaksoi tehdä töitä päästä päähän jatkuvasti.


Kevään 2. peli pelattiin 27.4. ensimmäistä kertaa Messukylän tekonurmella, paikka ja kenttä oli aivan loistava (harmi kun vastustaja oli myös). Vastaan asettui yksi sarjan ennakkosuosikeista TAS. Peliin lähdettiin hyvällä asenteella ja lopetettiin edellisen pelin turha pitkien pallojen räiskintä, vaan palloa pelattiin myös lyhyillä syötöillä. Oma hyökkäyspeli saatiin suht. mallikkaasti liikkeelle ja paikkojakin saatiin jokunen. Vastustaja korvasi kurittoman pelinsä järjettömän kovalla juoksuvoimalla ja yksilötaidolla joka oli tällä kertaa aivan liikaa meille. Pallon saadessaan TAS pelasi sen lähes poikkeuksetta heidän nro. 9:lle joka käytännössä ratkaisi koko pelin yksin (3 maalia ja 2-3 syöttöä). Vaikkakin peli ratkesi jo ensimmäisellä puoliajalla, niin porukan peli-ilme pysyi aktiivisena ja positiivisena. Hyökkäyksiin lähdettiin reippaasti ja porukalla puolustettiin (näin sen pitää mennä jatkossakin). Ville Piironen teki Pollan pelin ainoan ja historian ensimmäisen maalin Messukylässä. Hän pääsi tuikkaamaan pallon maaliin Juhan millintarkasta keskityksestä. Hetkeä myöhemmin Juha pääsi myös kolistelemaan maalipuita kaukolaukauksellaan, Pollan toinen maali jäi parista sentistä kiinni. Topparin tontilla tänään taas loisti Toni joka ansaitusti keräsi Enon pojot toistamiseen. Pollassa debytoi Arttu Raunio joka esittikin hyvää pallon hallintaa rauhallista syöttöpeliä, hyvä vahvistus siis paikalle kuin paikalle. Kaiken kaikkiaan pelistä jäi minulle positiivinen maku vaikka numerot 1-8 eivät kovin mairittele. Lisää lyhytsyöttöpeliä ja kaverin jeesausta niin hyvä tästä vielä tulee. 


Pakko mainita vielä lopuksi porukan nykyisestä asenteesta, kukaan ei luovuta tai huutele toiselle ja pelihuumori pysyy vaikka turpiin tuleekin. Kiitos tästä jätkät! Seuraava peli sitten Ikurissa 5.5. vastassa meidän kakkosjoukkue (???) eli FC Polla2, lähetään kiusaamaan niitä kovalla puolustuspelillä ja pidetään palloa rauhassa kun se saadaan.

 

-Jauhis