Afrikan jäntevät vs yhdellä vaihtomiehellä pelannut Polla, tulos siedettävä ja pelikin, resursseihin nähden...
Sopiva peli-ilma viettää kesäiltaa Hervannassa kahdentoista pelaavan ja sivulla jännittävän Enon kera. Ilmeisesti viimeksi kovasti meitä rokottanut #9 oli vaihtunut toiseen ja ihan niin helposti eivät TASsit tänään vyöryneet, alhaalla puolustaminen ainakin selvästi vaikeutti heidän touhuaan... Siedettävä taukotulos 1-0 TASsille antoi uskoa toiseen puoliaikaan kun näytti että jonkun verran energiaa oli jäänyt varastoon. Omat hyökkäykset olivat tosin harvassa, mutta kun vastustaja otti vähän kaulaa tilanteeseen 3-0, niin lopun pelasivat sitten maalivahdin kanssa keskustelevan puolustuksen kanssa. Tilanne pystyttiin hyödyntämään kertaalleen karvauksen jälkeen Heikkilän Laurin siirtäessä kaukaa nostolla maalivahdin ohi Polla-uransa avausmaalin. Lopun hmmm melko vaihtelevat tilanteet sisälsivät vielä rankkarin mokaamisen isänniltä (yksi hukattu jo ekalla puoliajalla) sekä ambulanssin tilaamisen TASsin ranteensa hajoiittaneelle pelaajalle. Mieleen jäi kuitenkin harmituksena lopun pelleilyn vähäinen hyödyntäminen kun molke ja pakki olivat omalla maaliviivallaan ja tilaa oli ottaa pallo haltuun ja toimittaa varmasti omille että joku lisämaali olisi saatu vielä tehtyä:( Tonille maalissa parhaan maininta lukuisista hyvistä nurkkadyykkauksista, koko vähälukuinen porukka sai myös kiitosta (ainakin melkein) koko pelin kestäneestä hyvästä asenteesta!
No, ei kun seuraavaa matoa vaan koukkuun ja särkiä pyytämään ravunsyötiksi tms, viikon päästä jatketaan...
|