Rosterin niukkudesta johtuen eilinen turnaus sujui mollivoittoisesti, tuloksena kaksi selvää tappiota.
Kaksi peliä, joista kaikkien parhaiden ollessa paikalla olisi hyvinkin voinut irrota pisteitä. Muutamalla hepulla pelaaminen oli jo etukäteen epävarmaa ja jälkimmäiseen peliin mennessä olikin jo yksi pudonnut pelivahvuudesta. Molemmissa peleissä kuitenkin ero vastustajaan tuli jo alkupelissä, joten silloin ei kunnosta vielä ollut kysymys. Peliin päästiin sisään vasta muutaman maalin tappioaseman jälkeen ja toiset puoliajat olivat pelillisesti parempia. Näin oli, vaikka jälkimmäisessä pelissä jalka jo alkoi painaa ja eroa tuli vielä lisää...
Nippu huonoja yksittäisiä ratkaisuja ja tietynlainen syöttöjen roiskiminen olivat päivän teema, tuohon pitää saada parannusta eli syotöt ja katkot mieluiten riittävän ajoissa eikä haeta ongelmia pitkittämällä ratkaisuja kun joku on kimpussa...
Turnauksen parhaaksi valittiin Tero Lepola (2+0), Karrin (1+3) ja Jaskon (1+1) säestäessä hyvin. Komein yksittäinen (joukkue)suoritus taisi olla kuitenkin Jauhiksen tekemä' maali Karrin loistavasti ajoitetusta syötöstä kovaan juoksuun.
Parin viikon päästä sitten seuraavat koitokset ja toivotaan että väkeä on silloin lisää. Seuraavat pelit kun eivät ole ainakaan helpompia kun itänaapurien Dynamo ja A-sarjasta takaisin tullut PeePee ovat vastassa.
Ensi viikon osalta pidetään taukoa harjoituksista, tämä lienee hyvä kun osa ei ole vielä parhaassa pelikunnossa. Pirkkahallin ensimmäinen vuoro on sitten tiistaina 13.12. ja kannattaa taas kysellä apuja mukaan, jos täyttä paria kenttää ei omista saada.
Eteenpöin! A
|