Pisteen makuun hyvällä nousulla jälkimmäisessä pelissä ja ekassa annettiin reilu vastus sarjajohtajalle, siinä tämän päivän saldo.
FC Jalkakynä johti sarjaa ennen päivän ekaa koitosta ja Ballheads lähtikin haastajan roolissa heitä kiusaamaan. Puoliajat menivät 0-2 ja 1-1, joten kovin pettynyt ei peliin tappiosta huolimatta voi olla. Tilanteita vastustajan pelityylistä johtuen meillä oli ihan riittävästi ja alhaalta pääsi melko helposti mukaan hyökkäyksiin, toivottuja tehoja ei vaan tähän peliin kuitenkaan meiltä tullut. Pasi V maalissa palkittiin lukuisista pelastuksistaan Ballheadsin parhaana ja muista mainittakoon hyviä nousuja tehnyt Ana, joka onnistui viimeistelemään molemmissa päissä.
Toinen peli Gothamia vastaan oli sitten sarjan kannalta se meille tärkeämpi, mutta ehkä jalan jo hieman painaessa ottelu lähti meiltä huonosti alkuun ja tauolla oltiin jo 1-3 häviöllä. Tilanteita ei vain saatu ed. pelin tapaan luotua ekalla puoliskolla.
Lopussa mentiin pitkään 1-3 tilanteessa kunnes lopussa saatiin kunnon kirivaihe käyntiin ja saalistettiin vihdoin piste Tonin onnistuessa ihan lopussa. Ehkä muutama lisäminuutti ja se kauan kaivattu voitto olisi tullut? Toni pisteen tuoneella suorituksellaan valikoitui parhaaksi ja Jaskolle myös mainintaa parista maalista (ja huonosta puolustamisesta).
Parit Pirkkahallin vuorot ennen seuraavaa turnausta ja toivottavasti saadaan porukkaa sairastuvalta taas tositoimiin. Tavoitetta ainakin on kun ei vieläkään täyttä pistepottia saatu!
|