Paranemaan päin
25.4.2017
Kauden ensimmäinen kotipeli pelattiin kylmänä maanantai-iltana Ikurissa... Vastaan asettui Markus Kallungin ja Joonas Pitkäsen vanha kotiseura Pipo-79, jota vastaan edellisellä kaudella oli hävitty kaksi peliä maalierolla 1-18. Ennen peliä kapteeniksi oli äänestetty ansaitusti Eno lähes yksimielisesti (täydellisen yksimielisyyden esti arvailujen mukaan kapteenin epäitsekkyys) joka saikin puheellaan joukkueen pelaamaan koko illan joukkueena hyvällä joukkuehengellä. Ensimmäinen 30 minuuttia oli kuitenkin jälleen vaikea pollalaisille ja vastustaja piti palloa arviolta 75 prosenttia ajasta. 10 minuutin kohdalla Pipo sai kulmapotkun, josta he onnistuivat 3 pompun kautta saamaan pallon Pollan maalin perukoille. Maalissa oli mukana paljon huonoa tuuria joten pollalaisten oli turhaa maalia murehtia. Pipo jatkoi pallonhallintaa maalin jälkeenkin ja 15 minuuttia myöhemmin tapahtui merkkausvirhe kun toppareiden väliin unohtui pipolainen joka pääsi vapaasti viimeistelemään 0-2. Tilannetta protestoitiin paitsiona, mutta ilmeisesti laitapakki oli jäänyt muuta linjaa alemmaksi ja maali hyväksyttiin. Loppujakso pelattiin Pipon hieman hallitessa peliä, mutta Pollakin alkoi saada välillä palloa paremmin omille ja ylöspäin. Karkea arvio kohtuullisista maalipaikoista ensimmäisellä jaksoilla 2-6. Toisella jaksolla vastustaja ei jaksanut enää aivan yhtä kovaa prässätä ja peli tasottui. Pallonhallinta säilyi vastustajalla silti lähinnä siksi kun pollalaisten pitkät avaukset päätyivät isolla prosentilla pipolaisille. Pallo alkoi pysyä kuitenkin hieman paremmin pollalaisten jalassa ja syötöt olivat aavistuksen laadukkaampia. Polla rakensikin useita nopeita hyökkäyksiä ja pipo joutui useasti rikkomaan nopeita laitureita, mistä tuomittiinkin useita vapaapotkuja hyviltä paikoilta. Jasko, Jp ja Toni jokainen laittoivat vapaapotkunsa vaarallisesti maalille, mutta pallo pomppi ohi maalista tai ainakin ohi pollalaisten jaloista. Keskialueella/hyökkäyspäässä saatiin myös useampi pallonriisto joista ainakin Jyrki ja Jasko pääsivät hyviltä paikoilta yrittämään maalintekoa. Pollan nostaessa karvausta ja hakien kavennusta pääsi Pipo myös usiamman kerran nopeisiin vastahyökkäyksiin ja näissä tilanteissa Pasi Varho tuli hyvin vastaan estäen maalinteon ja pelasi muutoinkin hyvän pelin Pollan maalilla. Useammasta paikasta huolimatta toinen jakso päättyi 0-0 (kohtuulliset maalipaikat 6-6) ja Pipo vei lopulta pisteet 0-2. Kaiken kaikkiaan pelaaminen joukkueena varsinkin puolustuspäähän oli parempaa kuin avausottelussa. Pallollinen pelaaminen on edelleen vaikeaa, mutta ehkä muutama parempi kosketus ja syöttö enemmän kuin avausottelussa silläkin saralla. Vastustaja ei varmaankaan ollut sarjan helpoimmasta päästä, joskaan ei aivan avausvastustajan veroinen pallollisena. Joukkueen onnistujista mainittakoon hyviä vastaantuloja tehnyt Pasi Varho, aktiivisempi Jasko sekä Enon parhaaksi valitsema Joonas Pitkänen joka ei kaihtanut tilanteisiin menoa. Lisäksi laitapakit Lasse Enojärvi ja Otso Leppälä parantavat tekemistään peli peliltä. Seuraava peli onkin vasta 6.5 Nokialla kun vastaan asettuu “kuninkaallinen” Kristallipalatsi. Sitä ennen treenihöntsää perjantaina Hervata If:n kanssa klo 20. Henki joukkueessa on hyvä ja suunta oikea: Pisteitä alkaa ropiseen lähiaikoina!
- Jyki |