Pollalle 4-3 taisteluvoitto FC Rellusta
8.8.2017
Rellu vei kauden ensimmäisen kohtaamisen numeroin 4-0, mutta tänään Polla sai maukkaan revanssin! Edellisestä kolmesta pelistä on näin ollen nyt kerätty 4 pistettä. Kolmella vaihtomiehellä varustautunut Polla saapui Ikurin kentälle taistelemaan pisteistä aina hankalaa Rellua vastaan. Varmat kolme pistettä mielessään, sarjakolmonen oli luultavasti odottanut helppoa peliä, mutta toisin kävi! Tänään todella tehokkaasti maalipaikkojaan hyväkseen käyttänyt Polla sai pelin yhdeksännellä minuutilla kulmapotkun. Mikaelin keskitys tuli takatolpalle, josta Jasko puski pallon verkkoon johtomaalin arvoisesti. Vain pari minuuttia tämän jälkeen Niki murtautui laitaa pitkin vastustajan rangaistusalueelle ja onnistui syöttämään maalin eteen tyhjään paikkaan. Jaskolla ei ollut vaikeuksia laittaa palloa maaliin, ja tilanne olikin jo 0-2. Vastustajalla meni tästä pasmat sekaisin, mutta sen osalta pahin ei ollut vielä ohi! Edellisestä maalista ehti nimittäin kulua vain minuutti, kun Jasko sai pallon keskikentällä, ja syötti puolustuslinjan läpi oikea-aikaisesti juosseelle Johannekselle, joka sijoitti varmasti pallon maalin alanurkkaan. Rellu yritti kovasti toipua tästä shokkialusta ja onnistui kuin onnistuikin tekemään ensimmäisellä puoliskolla yhden maalin, joten tauolle mentiin lukemissa 1-3. Koko toinen puoliaika pelattiin saman kaavan mukaan, eli Rellu piti palloa ja hyökkäsi kaikin mahdollisin tavoin, ja Polla puolusti parhaansa mukaan. Vastustajan lukuiset yritykset tuottivat lopulta tulosta, kun se pääsi tekemään maalin paitsiolta vaikuttaneen tilanteen jälkeen. Yhden maalin johdossa jatkettiin vähän aikaa, kunnes vastustajan maalivahti teki virheen, ja torjunnan yhteydessä pudotti pallon eteensä. Niki kerkesi siihen palloon ensimmäisenä, ja teki todella tärkeän maalin! Ennen viimeistä vihellystä Rellu teki vielä yhden maalin, mutta se ei tänään riittänyt pisteisiin. Hurjan taistelun jälkeen Polla todellakin ansaitsi tämän voiton! Maalissa jälleen kerran loistanut Pasi pelasti nahkamme monta kertaa tänään, puolustuksessa pelattiin sitkeästi ja päättäväisesti, ja hyökkäyksessä murhaavan tehokkaasti. Pelin parhaaksi pelaajaksi valittiin Niki, vaikka se palkinto olisi tänään kuulunut ehdottomasti koko joukkueelle! Taisteltiin kaikki yhdessä loppuun asti, ja tästä on todella hyvä jatkaa! |